Sain tädiltäni lahjaksi tölkkiklipsuista tehdyn kännykkäkotelon. Siitä innostuneena katsoin blogeja, joissa oli tehty paljon erilaisia klipsutöitä. Jossakin blogissa oli myös tehty koruja kutistemuovista. Tutkittuani materiaalia netissä, piti minunkin päästä sitä kokeilemaan.
Leikkasin ensin saksilla kutistemuovilevystä kuvioita.
|
Leikatut kuviot A4 kokoisella paperilla. |
Pidin kuvioita uunissa 160 asteessa hetken, jonka aikana ne ensin käpristyivät ja sitten suoristuivat ja samalla kutistuivat lopulliseen kokoonsa. Muovin paksuus on lopuksi noin 1 mm ja se on kovaa. Jos tarpeeksi vääntää, niin se särkyy. Luulisin, että pienissä koruissa särkyminen ei ole kuitenkaan todennäköistä. Kokeilin tasokuvioiden lisäksi kellokukkakuvioita, jotka väänsin kellomaisiksi kuumana heti uunista tulon jälkeen. Napin näköisen palan tein kokeilumielessä. Tein reiät rei'ittimellä nähdäkseni miten ne kutistuvat. Olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakin kultatussin väri tummeni niin, etten enää pitänyt siitä. Lisäksi muovi kutistui toiseen suuntaan enemmän kuin toiseen, minkä vuoksi mm. tanssiparin mittasuhteet ovat hieman vääristyneet. Joka tapauksessa aion kokeilla kutistemuovia vielä uudestaan.
|
Samat kuvat A4 kokoisella paperilla paiston jälkeen. |
|
Tanssipari-riipus mustasta kutistemuovista. |
In some blog I ran into a post about shrinky dinks. Immediately I decided to try it on my own. So I bought sheets of the plastic and cut some big figures (first pic on A4 paper). I put the figures to 160 degrees (C) oven and they shrank. Thickness was about 1 mm after warming and they were not bendable after cooling. I wanted to do some flowers so I bended them just after taking out of the oven. The color of golden marker darkened so that I didn't like it anymore after shrinking and the dimensions were a bit different but in other ways I am happy with the result. I will definitely try this again.
-Minna
Ompa hienoja. Meilläkin tehtiin näitä kerran tytön syntymäpäivillä. Kaikki sai värittää oman kuvansa.
VastaaPoistaTosi hyvä idea lasten synttäreille! Varmasti myös tykkäsivät.
Poista