31.1.2014

Blogin ensimmäinen ohje

Selkeästi eniten katselukertoja blogissamme on kerännyt "päivän neulomisvinkki" -postaus. Te lukijat voisitte siis ehkä tykätä myös ohjeista. Niinpä tein ohjeen, jotta voisitte kokeilla näitä ihastuttavia palleroisia. Olen käyttänyt palloa mm. näissä korvakoruissa. Se sopii myös roikkuviin korvakoruihin ja voihan niistä tehdä helminauhankin! Yritin tehdä ohjeesta mahdollisimman selkeän. Käytin erivärisiä isoja puuhelmiä kuvien hahmottamisen helpottamiseksi. Toivottavasti ei mennyt liian monimutkaiseksi!

Pienet tappikorvakorut pallokaavalla toteutettuna.














Ohjeeseen pääset klikkaamalla tästä:




Mitäs piditte? Haluatteko jatkossakin ohjeita blogiimme?


-Minna

26.1.2014

Päivän neulomisvinkki

Opin eilen uuden tekniikan suljetun neuleen neulomiseen. Aloitin säärystimien teon, ja ohjeessa oli linkki Magic loop -videoon. Säärystimien kaltaisia kapeita suljettuja neuleita ei siis tarvitse neuloa aina sukkapuikoilla, vaan voi käyttää pitkää pyöröpuikkoa. Tämä mahdollistaa myös työn kokeilemisen kesken kaiken, eikä puikot putoile tuttuun malliin. On myös mahtava huomata, että Youtubessa on neule- ja helmityöohjeita jo todella paljon. Jos siis esimerkiksi englanninkielistä ohjetta lukiessa menee sormi suuhun eri silmukoiden nimien ym. kanssa, sen voi etsiä Youtubesta. Tähän asti olen aina löytänyt sieltä haluamani.

Rentouttavaa sunnuntaita!



Yesterday I learned a new technique to knit in loop. I started to knit leg warmers and in the tutorial there was a link to this Magic loop video. You can use a cable needle instead of double pointed needles to knit small loops. This enables also trying out your work during knitting and you won't drop your needles like you sometimes would with double pointed needles. It is also very delighting to notice that in Youtube there is a huge amount of knitting and beading tutorials. For example if I'm using an English pattern and I don't know some stitch name in Finnish, I go and look it up in Youtube.  So far I have always found what I looked for.

Have a relaxing Sunday!

- Minna

24.1.2014

Neulomisurakalle jatkoa

Postasin viime viikolla kuvan keskeneräisestä neuletyöstä ja arvuuttelin mikä siitä tulee. No neulepuserohan siitä on tulossa. Ja luultavasti viimeinen sellainen. Turhauttaa. Olen elämässäni tehnyt kolme neulepaitaa (tämä mukaan luettuna) ja niistä on joka kerta tullut liian isoja. Tämänkin neuleen koko ohjeen mukaan on pienin XS/S, ja silti se on iso! Normaalisti käytän koon S paitoja. Tarkistin vielä neuletiheydenkin ja sen on tismalleen sama kuin ohjeessa. Kokeilin äsken keskeneräistä paitaa. kauluriosa asettuu rumasti, koska sisälle mahtuisi paljon enemmän tavaraa. Ohjeen kuvassa tämä neule näyttää ihanalta, sopivan tyköistuvalta ja kauniilta.  

Pitääkö minun tästä lähtien siis olla tekemättä neuleita vai olla noudattamatta ohjeita. Teenhän muutenkin käsitöitä vain kuva oppaanani. Onko teillä muilla neulojilla samanlaisia ongelmia?



Neulepaita on ehkä pian valmis.
Last week I posted a picture of an unfinished knitting work and ask what it will be. Well, it'll be a pullover. And it may be the last one I make. I have made three pullovers in my life and every time they have become too large. The pattern of this one says this is XS/S (I usually wear S) and still it is huge! I double checked the gauge and it should be exactly as in the pattern. I tried this on and the upper part looks so loose that I could have a lot more stuff inside. In the pattern photo it looks flattering and beautiful.

Should I not knit sweaters at all or should I make my own patterns? I do other handcrafts based on pictures, why not pullovers? Do you have similar problems?

-Minna

23.1.2014

Vihreä pyöräriipus helmistä

Vähän aikaa sitten löysin netistä monien blogien, hakusanojen ja Pinterestin selailun jälkeen kauniin riipuksen, jonka halusin toteuttaa. Ohjekin siihen oli olemassa, tosin jollain aivan käsittämättömällä kielellä, jota en vieläkään osaa nimetä. Tulostin kuitenkin ohjeen ja kuvien avulla, laskemalla, tekemällä ja purkamalla sain valmiiksi tämän riipuksen. Siinä pyöreän kuoren sisälle muodostuu tähti- ja sydänkuvioita, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Lopputulos on mielestäni hyvin onnistunut, vaikka aikaa kuluikin paljon. Onnistuminen onkin parasta helmiharrastuksessa!


Riipuksessa on delicahelmien lisäksi tummia lasihelmiä ja vihreitä isompia helmiä.

Pyöräriipus.
A short time ago I found a nice pendant through many blogs, searches and Pinterest pages that I wanted to make. It had a tutorial too but in some weird language that I still don't know what it was. Anyway I printed the tutorial and with the pictures and a lot of patience (doing and redoing) I managed to finish this pendant. In the round wheel shape, beads and spaces form star and heart shapes and that makes this piece interesting. The result is very good even though I used a lot of time to make it. Succeeding is the nicest thing in beading!

-Annika

1-vuotiaalle tytölle

Hetken aikaa sitten oli sukulaistytön 1-vuotispäivät. Ompelin hänelle lahjaksi puuvillaisen mekon, jonka yläreunassa on säädettävä kuminauha. Mekkoa voi siis kiristää ja löysentää mukavasti tytön kasvaessa. Ideoita tähän mekkoon hain neitistä ja yhdistelemällä ideoita syntyi tämä luomus. Tunti ennen lähtöä juhliin tajusin, ettei meillä ole onnittelukorttia ollenkaan. Siinä sitten äkkiä etsin laatikon kätköistä kivoja papereita ja sain tehtyä mukavan synttärikortin sankarille.

Puuvillainen juhlava mekko.
Synttärikortti 1-vuotiaalle.

























A while ago I was at a birthday party of a 1 year old girl. As a present I sew a dress from cotton for her. It has an elastic band at the top that is adjustable so that when the girl grows the dress grows too. Ideas for the dress I got from the Internet and combining many ideas I made this one. One hour before leaving to the party I realized that I didn't have a birthday card. So I took some papers and pens and quickly made one for the birthday girl.

-Minna

22.1.2014

Leipomisjuttuja

Aurinko paistaa ihanasti ja pakkasta on paljon. On siis mahtava sää ulkoiluun. Sisälle tullessa on ihana syödä itse leivottuja lämpimiä herkkuja. Yksi työläs mutta palkitseva leivonnainen on karjalanpiirakat. Itsetehdyt voittavat takuulla kaupan valmispiirakat. Tällä kertaa tein karjalanpiirakoiden kuoren pelkistä ruisjauhoista.


Karjalanpiirakkakasa.
 Melkein vuoden ajan olen tehnyt ruisleipäni itse. Pidän jääkaapissani koko ajan ruisjuurta, josta leivon noin viikon tai kahden välein ja jota syötän säännöllisesti. Kaupan leipää en ole juurikaan ostanut innostukseni aikana. Lämmin juuri paistettu ruisleipä on melkein parasta mitä tiedän. Rapea kuori yhdistyy pehmeään sisukseen, mikä voisikaan olla parempaa? Innostukseni alkoin kaverin vinkistä ja Jauhot Suussa -blogista, jossa on suuri määrä mahtavia leipäreseptejä. Lempileipäni ovat ruisleipä II (aka Finnish Comfort Bread) ja Pain Facon Beaucaire -sämpylät. Alla olevassa kuvassa on myös hyvä ruisrouheleipä.

Itse tehtyjä ruisleipiä.
Joulun aikaan tein tuliaisiksi sukulaisille ruisleipää ja sokeritonta hyvin vahvaa sinappia.
Toivottavasti pidätte myös ruoka- ja leivontapostauksistamme!

Joulun ruokatuliaiset.
The sun is shining and it is very cold outside. It is a nice weather to go out (just a bit cold). When you come back inside it is nice to eat some homemade warm baked treats. One time-consuming but revarding baking is Karelian pies. They are so much better than the ones you buy from the supermarket. This time I made the shells only with rye flour.

Almost one year I have made my own rye bread. I keep the sourdough all the time in the fridge and feed it every now and then. I bake usually every week or every other week. During this baking time I haven't really bought almost any bread. Warm just made bread is almost the best thing I know. The crunchy crust combines to the soft inside, what could be better? My enthusiasm started when a friend told me about this kind of baking and a blog called Jauhot Suussa. There you can find a lot of great recipes of breads and other baking.

During christmas time when visiting family I brought some rye bread and strong sugar free mustard with me.

I hope you like also the baking posts!

-Minna

18.1.2014

Neulomisurakka

Tällä viikolla aloin tehdä jotain, mitä en ole onnistuneesti (ainakaan omasta mielestäni) koskaan tehnyt. Tähän kuuluu myös monimutkaisin palmikko, jonka olen tehnyt. Palmikon teko oli projektin varmasti aikaa vievin osuus ja onneksi ohi. Nyt siis viikonloppuna olisi tarkoitus saada tätä neulottua pidemmälle. Arvaatko mikä neuletyö on kyseessä?


Keskeneräinen neuletyö pyöröpuikoilla.
Earlier this week I started knitting something that I have never successfully done (at least in my own opinion). A part of it is the most complicated cabled pattern that I have made. It took a lot of time but luckily that part is already done. This weekend I want to make a lot more of this project. Would you guess what I am doing?

-Minna

15.1.2014

Rautalankasydän

Yläasteikäisenä innostuin tekemään rautalankahelmikoruja. Muotoilin paksummasta rautalangasta korun muodon, minkä jälkeen aloin pyörittää toista lankaa kuvioon paksumman ympärille. Tämän jälkeen valitsin sopivat helmet ja kieputin ne vielä kuvioon kiinni. Olen tehnyt tällä tekniikalla paljon korvakoruja ja riipuksia. Yhdessä korussa menee kauan aikaa tiukan kieputtelun takia, mutta pidän pienten ja tarkkojen käsitöiden tekemisestä. Samaan tapaan on mukava tehdä koruja ja muita juttuja delicahelmistä, jotka ovat vain hieman yli 1 mm x 1 mm kokoisia.


Sydänriipus.
In upper comprehensive school I got excited about making pendants where thin metallic wire is rotated over a thicker one. I have made this pendant with metallic wire and beads made of glass and rocks. I have used this technique for many earrings and pendants. One jewel takes a long time to make because of the swirling but I enjoy doing this kind of accurate and small works. Working with delica beads is similar since they are only slightly more than 1 mm x 1 mm size.

-Annika

Huivikoru ja huovutettu laukku

Äidille tein joululahjaksi sukkien lisäksi tämän huivikorun. Tein sen pääosin delicahelmillä. Delicoista tehty osa on samanlainen takapuolelta ja kappaleen kärjet yhdistyvät keskellä alhaalla. Väliin jää reikä, josta pujotin tummansinisen trikoohuivin läpi. Kärkeen liitin vielä peigen ja hematiitin väriset lasihelmet koristeiksi.


Huivikorun voi laittaa kaulaan esimerkiksi tähän tapaan.
Aloitin laukun tekemisen jo kauan aikaa sitten. Neuloin kuvioneuletta violetilla ja mustalla huopasella laukun etuosaan. Takaosan neuloin vain mustalla ja sivut violetilla huopasella. Ompelin laukkuun puuvillakankaasta vuorin, jossa oli muutama tasku pienimmille tavaroille. Laukun saa kiinni vetoketjulla.Tein laukkuun tekonahasta kahvat, mikä ei ollutkaan ihan maailman helpoin tehtävä. Ompelukoneessa tekonahka ei liikkunut eteenpäin ollenkaan ja käsin oli ihan toivotonta ommella noin pitkiä nihkeitä paloja yhteen. Niinpä laitoin tavallista talouspaperia nahan molemmin puolin ja surautin ompelukoneella päältä. Paperin pois ottaminen oli hieman rasittavaa, mutta tapa toimi silti hyvin. Parempi olisi käyttää pois revittävää tukikangasta, mutta sellaista minulla ei tällä kertaa ollut. Lopuksi liimasin ja ompelin kahvat kiinni laukkuun.

Huovutettu laukku.
I made this scarf jewel for mum. I used mainly delica beads. The part with the delicas is similar on the back side and its tips get together at the downiest point so that there is a hole for the scarf to go through. I added two glass beads to this part.

I started to make this bag a long time ago. I knit the pattern with purple and black yarn (Novita Huopanen). The back of the bag is knit only with black and the sides with purple. I sewed a lining with some pockets for small things and a zipper to the bag. I used fake leather that I had for the handles. This wasn't as easy as I thought. I had to use paper towel on both sides of the fabric to go further on the sewing machine and then tear it away. Finally I glued and sewed the handles to the bag and it was ready.

-Minna

Piipoo piipoojaa paljon pipoja!

Joulukuun ensimmäisenä päivänä päätin, että miehille tehdään tänä jouluna pipoja lahjaksi. Ainoa mietityksen aihe oli, että ehdinkö neuloa jouluksi 5 pipoa. Kävi niin, että junamatkoillakin syntyi aina uusi pipo ja niitähän valmistui yhteensä 7! Eli miehet saivat piponsa ja lisäksi tein yhden lasten pipon. Tein pipot aina ajatellen saajaa. Jos pipo ei miellytä, ei sitä myöskään käytä. Jouluna näytti, että kaikki olivat tyytyväisiä oman piponsa malliin ja väritykseen. Kootkin olin arvioinut melko hyvin.


Näitä harmaita pipoja tein kaksi.

Sinapinkeltainen väri oli miehen toive.

Lämmin kirjoneulepipo.

Muita löysempi ja pidempi pipomalli.

Melkein peruspipo.
Lasten pöllöpipo violeteilla tupsuilla.
The first day of December I decided to knit hats to the men in my family. The only thing I was worried about was the time I had. Would I be able to knit 5 hats before Christmas? I was! Actually I knit 7 hats. 6 for men and one for a child. I planned the hats for everyone individually, because if they don't like them they don't wear them. At Christmas it looked like everyone was happy about their hats model and color. Also the sizes seemed to be ok.

-Minna

12.1.2014

Koruja ja lankakoreja

Vihdoinkin maailmalla matkailleet veljeni ja hänen avovaimonsa saivat joululahjansa. Nyt voin siis paljastaa lahjat myös täällä blogissa. Tein heille virkatun harmaan sisustuskorin, johon voi laittaa esimerkiksi lankoja. Minnalle tein samanlaisen korin luonnonvalkoisena. Veljen avovaimo sai myös pyöreät roikkuvat korvakorut, jotka tein erikokoisista lasihelmistä.

Lankakori veljelle.

Veljen avovaimon korvakorut.
Finally I got to give christmas presents to my brother and his girlfriend. Now I can also publish the pictures of the gifts. I made a crocheted home decorate basket where they can put yarns or what ever they want. Minna got one of these too but in white. The girlfriend got also earrings made of glass beads.

-Annika

9.1.2014

Musta lintu

Joulun aikaan lupailemani mustan sävyinen lintu on valmis. Linnun päässä ja kaulassa käytetyt helmet ovat sinisenä säihkyviä mustia (ei näy kovin hyvin kuvassa) ja lisäksi linnussa on mattaharmaita, kirkkaita ja hopeisia helmiä. Värit sopivat lintuun mielestäni hyvin ja riipuksena se käy monelle ja moniin vaatteisiin.
Tämä koru on myös myytävänä.

Mustaharmaa lintu.
I promised to make a black, grey and white coloured bird and here it is! It has blue shining black beads in its head and neck and then matt grey, translucent and silvery beads in the rest of the bird. I think that the colors fit it well and as a pendant it suits for many people and clothes.
This pendant is for sale.

-Minna

Päivä Tallinnassa

Kävimme käsityömatkalla Tallinnassa. Suurimman osan ajasta vietimme helmi- ja käsityökaupoissa. Karnaluks kaikkine ihanuksineen oli Annikalle uusi tuttavuus. Se oli paljon suurempi kuin voisi kuvitella. Hyllyvälejä oli vaikka millä mitalla, ja katsottavaa riitti lattiasta kattoon. Toisaalta tavaroiden paljoudesta tuli valinnanvaikeus, mutta edulliset hinnat helpottivat ostopäätösten tekemistä. Ostimme kassillisen lankoja, helmiä, korutarvikkeita, nauhoja, vetoketjuja ja muita tarvikkeita. Nyt kelpaa ideoida ja toteuttaa käsitöitä!


Ostokset.

We went to visit Tallinn where we spent most of the time shopping at bead and handcraft shops. We bought yarns, beads and other supplies. Now we are ready to make some more handcrafts for our and your delight!

-Minna & Annika



5.1.2014

Säihkettä ja helmiäistä

Tämä sininen swarovskiriipus oli äidin joululahja. Halusin kokeilla swarovskirivolin ja delicojen yhdistelmää ja tehdä äidin näköisen riipuksen. Sininen sopi tähän talviseen tähteen loistavasti.

Rivoliriipus.
 Makeanveden helmistä ja koristeellisista metalliosista tein myös korvakorut.

Helmikorvakorut.
This blue swarovski pendant was a christmas gift for our mum. I wanted to try to combine rivoli with delica beads and make something which suits mum perfectly. Blue was the perfect color for this winter feeling necklace. I made also earrings with sweet water purls and decorated metal parts.

-Annika

Lisää kutistemuovia

Heräsin tänään aikaisin ja aloin heti tehdä kutistemuovikoruja. Unohdin kuitenkin ajatella epätasaista kutistumista. Omasta siluetistani tuli siis venytetty eikä se ole enää oikean näköinen. Ensi kerralla pitää muokata kuvaa tietokoneella sen verran, että lopputulos on normaali. Helinäkeijuista tuli ihan hyvät, vaikka nekin tietysti muuttuivat hieman kutistuessaan. Siluetin kutistuksessa oli myös pieni ongelma, sillä käpristyessään se meni melkein rullalle, eikä palautunut itsestään litteäksi. Kuumana väänsin sen sitten suoraksi nahkahanskat kädessä. Virheistä onneksi oppii aina. Hauskaa sunnuntaita!

Kuvat ennen kutistusta uunipellillä.

Kuvat kutistuksen jälkeen.

Vääristynyt siluetti.
Today I woke up early and started to make shrinky dinks. I forgot to think about the uneven shrinking so my silhouette became stretched. Next time I have to modify the pictures with my computer before cutting them from the plastic. Tinker bells were ok, even though they also stretched a bit horizontally. While the silhouette was shrinking, it went almost to a roll and didn't return flat on its own. I had to bend it with leather cloves to be flat again. Luckily I will be smarter next time. Have a nice Sunday everyone!

4.1.2014

Uuden vuoden pöperöt

Uutena vuotena meillä syötiin erilaisia susheja ja vadelmajugurttijäädykettä kastikkeella jälkkäriksi. Susheihin laitoin surimitikkuja, kurkkua, graavilohta, kananmunaa ja piparjuuritahnaa mausteeksi. Aikaisemmin olen käyttänyt wasabia niinkuin perinteisesti kuuluu, mutta piparjuuritahna maistui sushissa melko samalle, mutta ei ollut liian vahvaa. Tässä myös sushin ohje.
Uuden vuoden sushit.
Jälkkäri onnistui erittäin hyvin. Tein neljä annosta ohjeen kahdeksan sijaan, koska syöjiä oli vain kaksi. Koko neljän annos syötiin kuitenkin yhdeltä istumalta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Vadelmajugurttijäädykkeen ohje.
Vadelmajugurttijäädyke.
For the new years dinner I made sushi and this raspberry yogurt ice. The dessert was so good that we ate all of it at once. Happy new year for all!

-Minna

Uusi tuttavuus: kutistemuovi

Sain tädiltäni lahjaksi tölkkiklipsuista tehdyn kännykkäkotelon. Siitä innostuneena katsoin blogeja, joissa oli tehty paljon erilaisia klipsutöitä. Jossakin blogissa oli myös tehty koruja kutistemuovista. Tutkittuani materiaalia netissä, piti minunkin päästä sitä kokeilemaan.

Leikkasin ensin saksilla kutistemuovilevystä kuvioita.
Leikatut kuviot A4 kokoisella paperilla.
Pidin kuvioita uunissa 160 asteessa hetken, jonka aikana ne ensin käpristyivät ja sitten suoristuivat ja samalla kutistuivat lopulliseen kokoonsa. Muovin paksuus on lopuksi noin 1 mm ja se on kovaa. Jos tarpeeksi vääntää, niin se särkyy. Luulisin, että pienissä koruissa särkyminen ei ole kuitenkaan todennäköistä. Kokeilin tasokuvioiden lisäksi kellokukkakuvioita, jotka väänsin kellomaisiksi kuumana heti uunista tulon jälkeen. Napin näköisen palan tein kokeilumielessä. Tein reiät rei'ittimellä nähdäkseni miten ne kutistuvat. Olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakin kultatussin väri tummeni niin, etten enää pitänyt siitä. Lisäksi muovi kutistui toiseen suuntaan enemmän kuin toiseen, minkä vuoksi mm. tanssiparin mittasuhteet ovat hieman vääristyneet. Joka tapauksessa aion kokeilla kutistemuovia vielä uudestaan.


Samat kuvat A4 kokoisella paperilla paiston jälkeen.



Tanssipari-riipus mustasta kutistemuovista.
In some blog I ran into a post about shrinky dinks. Immediately I decided to try it on my own. So I bought sheets of the plastic and cut some big figures (first pic on A4 paper). I put the figures to 160 degrees (C) oven and they shrank. Thickness was about 1 mm after warming and they were not bendable after cooling. I wanted to do some flowers so I bended them just after taking out of the oven. The color of golden marker darkened so that I didn't like it anymore after shrinking and the dimensions were a bit different but in other ways I am happy with the result. I will definitely try this again.

-Minna

3.1.2014

Joulunpunaisia lahjoja

Vielä on monta joululahjaa paljastamatta, ja tässä tulee kaksi. Tällainen nyppyläinen pannunalunen syntyi Helsinki-Tampere -junassa marraskuussa. Se on tehty Eskimolangasta Ravelrystä löytyneellä ohjeella.

Pannunalunen ennen huovutusta.
Neuloin ensin suuren levyn ja pesin sen sitten pesukoneessa, jolloin se huopui ja kutistui.

Pannunalunen huovutuksen jälkeen.
Toinen joulunpunainen lahja on virkattu mustekala. Sen ohjeeseen törmäsin sattumalta, kun surffailin kaiken maailman käsityöblogeissa. Mustekalan ohje on Look at what i made -blogista, jossa on paljon muitakin samantyyppisiä eläimiä. Tässä lelussa on se hieno puoli, että se toimii samalla palapelinä tai pulmapelinä. Se koostuu kolmesta rinkulasta, jotka saa irrotettua toisistaan ja laitettua takaisin.

Virkattu mustekala.
We still have many presents to be unrevealed and here are two of them. I made this trivet (first and second picture) in a train in November. It is made with yarn called Eskimo and I found the pattern in Ravelry. First I knit a large tablet and then washed it in a washing machine and it got felted and shrank.

Another red gift was a crocheted octopus. I randomly ran into the pattern when I was surfing online in different blogs. The pattern for the octopus was found in Look at what I made blog where you can find many other animals as well. The great thing about this toy is that it is also a puzzle. It is made of three circles that can be taken apart and put back together again.

-Minna