25.11.2013

Tervetuloa blogiimme!

Tänään on ensimmäinen päivämme bloggaajina. Olemme jo pitkään kypsyttäneet ajatusta omien korujen, askartelujen ja käsitöiden jakamisesta myös muille innostuneille ihmisille. Lauantaina kävimme Helsingin kädentaitomessuilla ja saimme kuulla, että Suomen helmipiireissä on ainakin meidän helmiosaamisemme mentävä aukko. Kiitos erityisesti Zirkonella-ständin Minnalle ja Miljalle sekä ensimmäiselle "lukijallemme", joka ilmoitti varmasti lukevansa uutta blogiamme!

Olemme kaksi siskoa, Minna (24, Tampere) ja Annika (20, Helsinki). Jo pienestä pitäen olemme rakastaneet tehdä käsillä kaikenlaista. Tarina alkoi piirtämisestä. Lapsuuden piirustuksia onkin äidillä tallessa äitiyspakkauksen iso laatikollinen! Molemmat kävimme kuvataidekoulua ja olimme kuvataideluokalla yläasteella. Vapaa-aikana teimme ja teemme vieläkin muita käsitöitä ja askartelua. Teemme helmikoruja, askartelemme, neulomme, virkkaamme, ompelemme ja leivomme. Me myös lakkaamme kynsiämme taiteellisesti.

Korujen ja muidenkin käsitöiden tekemisessä parasta on se kun saa oivaltaa uusia asioita ja oppia lisää jatkuvasti. Saamme ideoita pääosin netistä. Oikealla hakusanalla etsiminen esimerkiksi Googlesta tuottaa yleensä jopa liikaa ideoita, joista täytyy valita parhaat. Luovuutemme ja ongelmanratkaisukykymme pääsevät oikeuksiinsa, kun teemme asioita ilman ohjetta. Annamme jatkuvasti lahjaksi ystäville ja sukulaisille omatekemiämme asioita. Lahjasta saa aina osuvan, kun ajattelee lahjansaajaa jo tekovaiheessa. On mahtavaa nähdä läheisen ihmisen ilme, kun lahjapaketista aukeaa juuri hänelle sopiva itse tehty luomus.

Tästä alkaa Helmelliset-blogin elämä. Tervetuloa seuraamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti