27.12.2015

Jääkidekorvakorut


Olen tehnyt jo useat korvakorut, joissa pääosassa on Svarowskin rivoli. Yksikään pari ei kuitenkaan ole vielä päässyt omiin korviini roikkumaan, joten tein jälleen yhden. Valitsin rivolin, jonka väri on mielenkiintoinen. Se näyttää eri valoissa eri väriseltä, milloin vihreältä, milloin punaiselta. Ympäröivien delica- ja minisiemenhelmien väriksi valitsin hopean. Koukut ovat sterling-hopeaa.



I have made already quite many earrings with a Svarowski rivoli. However none of them have been made for me so I decided to make one pair for myself too. The colour of the rivoli is interesting. It has different colours depending on the light. I chose silver to be he colour of the delica beads and seed beads surrounding the rivoli. The hooks are made of sterling silver.
-Annika

14.11.2015

Eläimellinen laukku

Tänä syksynä karvat ja turkikset ovat muotia. Kangaskaupassa kohdalleni osui tämä ihanan silitettävän pehmoinen tekoturkis ja sitä oli pakko ostaa palanen. Eilen sitten leikkasin kaksi pussin puolta, ompelin pohjat yhteen ja liimasin kehykseen. Tänään kiristin kehystä hieman vasaralla ja tadaa: laukku oli valmis. 



Ihanan pehmoinen karvalaukku.

Eläimellisyyttä syksyyn.
This fall all the furs and hairy warm things are in fashion. In fabric store this lovely soft fake fur got into my eye and I just had to get a piece of it. Yesterday I  cut two pieces, sewed them together and pasted them to the frame. Today I hammered the frame a bit to be tighter and tadaa: my new purse was ready.

-Minna

Makeanvedenhelmikorusetti

Syskyn pimeyteen kaipaa hieman kimellystä ja juhlaa. Tämä makeanvedenhelmistä ja Svarowski-helmistä tehty korusetti antaa pienen kimalluksen arkipäivään, mutta sopii täydellisesti myös juhlaan. Pitkät roikkuvat korvakorut ovat uudet lempparini, sillä ne sopivat muotonsa ansiosta hyvin kasvoihini. Saatan tehdä muutamat muutkin pitkät korvikset joulunajan juhliin. Ideoita on, mutta toteutusta täytyy vielä hetki odottaa.

Kokeilin ensi kertaa tehdä silkkilankaan solmuja helmien väliin. Opin, ettei se ole niin helppoa. Netissä oli erilaisia ohjeita, miten solmun saa oikealle paikalleen pinsettien tai neulan avulla. Itse jouduin tekemään joka väliin kaksi tai kolme solmua. Kaksi siksi, että helmien reiät olivat liian suuret vain yhdelle ja kolme siksi, että kaksi ensimmäistä saattoivat osua hieman huonoon kohtaan. Ensi kerralla osaan jo paremmin!


Vaaleanpunainen on uusi hittivärini.
Koko setti pöydälle asetettuna.
In autumn's darkness one needs a bit of glamour and shine. This set of necklace and earrings made with light pink freshwater beads is great for making a normal day a bit more festive. The long earrings are my new favorite since they fit me very well. I might be doing more long earrings for the holidays. I have many ideas but I still need to decide what I will make.

For the first time I tried to make knots to silk thread between the beads. I learned that it isn't that easy. I searched for different instructions online and found many techniques with tweezers or a needle. I was forced to do two or three knots between each bead. I made two because one was too small for the holes of the beads. For some places I made three knots because the two first ones didn't go over each other. Next one will be easier to make!

Have a shiny autumn!

-Minna

1.10.2015

Hopeanväriset tähtitappikorvikset

Kultaiset tähtitappikorvikset ( http://helmelliset.blogspot.fi/2015/05/joka-paivan-tappikorvikset.html ) ovat olleet kovassa käytössä. Myös niiden uudemmat kaverit, hopeanvärisistä koon 15 minisiemenhelmistä tekemäni korvikset, ovat ehtineet olla käytössä jo paljon. Nämä ovat sopivan yksinkertaiset ja sopivat lähes kaikkiin asuihin. Näitä voisin tehdä monissa muissakin väreissä!


I have been wearing the golden star studs I made earlier this year a lot already ( http://helmelliset.blogspot.fi/2015/05/joka-paivan-tappikorvikset.html ). Also the newer ones, made with size 15 silver colour sead beads, have been worn many times. I really like these earrings because they are quite simple and fit almost with any outfit. I could make these earrings in many different colours!

-Annika

30.8.2015

Matokoruja

Tällaista valmistui viikonlopun aikana. Matoja muistuttavat kaulakoru ja rannekoru. Kaulakorussa käytin siemenhelmiä, kahtia erivärisiä Rizo-helmiä sekä Super Uno -helmiä. Rannekoru syntyi pelkistä Twin-helmistä ja lukosta.


Karvamato kaulaan ja menoksi!

Khakin värisistä Twin-helmistä tuli kiva rannekoru.
This is what I made this weekend. Jewelry that look slightly like worms. In the necklace there are seed beads, two different colors of Rizo beads and Super Uno beads. In the bracelet I used only Twin beads of khaki color.

-Minna

Neliösormus

Tarkoitus oli tehdä miehelle sormus. Lopputuloksesta tuli silti hieman liian naisellinen, joten pidin sen itse :). Alkuperäinen ajatus oli hyvä: miehekäs neliön muotoinen Svarowskikristalli ja hematiitin värinen Delica. Aloitin ihan vain ympyröimällä kristallin ja katsoin mitä siitä voisi syntyä, ohjetta tai matkittavaa kuvaa minulla ei ollut. Hopeiset helmet kristallin ympärillä ehkä tekevät tästä pikkuriikkisen naisellisemman. Ehkäpä joku mieskin voisi sitä pitää, mutta nyt siitä tuli silti sormus minulle. Annikan mielestä tämä on hienoin tekemäni sormus, joten olen tyytyväinen.


Neliösormus keskisormessa.

Tyylikkyyttä myös pöydällä.

Tässä kuvassa näkyy Svarowskikristallin kaunis hionta.


My purpose was to make a ring for a man. The result is slightly too feminine so I kept it myself :). The original plan was good: manly square Svarowski crystal and hematite Delica beads. I started with bezeling the crystal and just tried what to do next. I didn't have any instructions or model picture to mimic. Maybe the silver seed beads made it a tiny bit too feminine. Maybe some man would wear it somewhere but this is still mine. Annika thinks that this is the best ring that I have ever made so I just have to be happy about it.

Nice autumn days for everyone!

-Minna

11.8.2015

Blogihaaste

Saimme viime viikolla haasteen Koukuissa-blogilta. Kiitos!



Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Jutun idea:


1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.


Tässä kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Mikä sai sinut innostumaan käsitöistä?
Olemme pitäneet askartelemisesta ja käsitöiden tekemisestä pienestä pitäen, niin kauan kuin muistamme. Isoäitimme ja tätimme ovat toimineet hyvinä esimerkkeinä sillä saralla.

2. Lempipaikkasi tehdä käsitöitä?
Oma koti.

3. Kuinka monta keskeneräistä työtä sinulla on?
Annikalla niitä on aivan liikaa, Minnalla muutama

4. Mikä on mieluisin puuhasi kotona?
Rentoutuminen ja helmikorujen tekeminen.

5. Miten kuvailisit onnistunutta vapaailtaa?
Ei kiire minnekään, mahdollisuus rentoutua ja olla stressaamatta mistään.

6. Millaisia ovat hyvän käsityöblogin piirteet?
Hyvät ja laadukkaat kuvat sekä persoonallisuus ja uudet ideat.

7. Puikko, koukku vai ompelukone?
Minnalle ompelukone, Annikalle varmaankin koukku.

8. Parasta just nyt?
Kesä ja lämpö. Myös mansikat.

9. Kesän parhain muisto?
Minnalla Rooman matka, Annikalla yleisesti koko kesä.

10. Mikä on rakkain käsillä tehty asia?
Molemmilla varmasti jokin itsetehty riipus, joka on tarvinnut valmistuakseen hirmuisesti aikaa ja hermoja.

11. Mitä uutta haluaisit oppia käsityörintamalla?
Annikalle villasukkien neulominen (ei vain ole tullut kokeiltua, vielä), Minnalle metallin työstäminen.


Haastamme seuraavat 11 kivaa blogia vastaamaan kysymyksiimme:

Pilkkeitä
Anemone
Hiidenuhman keittiössä
My cup of coffee
Elina Heidi Rinkeli
Neulottelua
Rakkaudesta villasukkiin
Sannitin
Vihreä lanka
Lanka mutkalla
Alituiset




Kysymyksemme ovat seuraavat:
1. Minkälaisia blogeja seuraat säännöllisesti?
2. Kuinka kauan olet pitänyt blogia?
3. Pidätkö ruoanlaitosta?
4. Mitä käsitöitä teet mieluiten?
5. Minkä taidon haluaisit osata paremmin?
6. Mikä on lempikirjasi?
7. Oletko aiemmin vieraillut blogissamme?
8. Mitä harrastat?
9. Mikä on lempivuodenaikasi?
10. Mitkä kolme blogia ovat suosikkejasi tällä hetkellä?
11. Mikä on parasta blogin pitämisessä?

Kiva kuulla teidän vastaukset!

-Minna ja Annika

21.7.2015

Lisää pyörylöitä

Jälleen tein yhden parin pyöryläkorviksia. Väreiksi valikoituivat tällä kertaa liila, hematiitti ja hopea. Näiden tekeminen on vaan niin kivaa, että tekisi mieli tehdä kaikenvärisiä ympyröitä. 




Again I made a pair of round earrings. This time the colours are purple, hematite and silver. It's so fun to make these, I could make a pair of every colour!


-Annika

12.7.2015

Exclusive korvikset ja sormus

Olinpa autossa 5 tuntia ja kotimatkalla taas 5 tuntia. Päätin käyttää ajan hyödyksi ja tein itselleni sormuksen ja korvikset. 

Olen kauan katsellut Pinterestissä Miguel Asesin kauniita korvakoruja, jotka on tehty brick stitch -tekniikalla ympyröistä tai soikioista. En halunnut kuitenkaan tehdä ihan samanlaisia samalla tekniikalla, joten tein saman tyyppiset korvakorut itselleni ominaisemmalla peyote -tekniikalla. Asesin tapaan käytin koruissa 24 K kullalla päällystettyjä helmiä, muutaman muun värisiä lasihelmiä ja gold fill -korviskoukkuja. 

Sormus on yksinkertainen kullalla päällystetyistä helmistä tehty peyotesormus. Monet sormuksistani ovat monivärisiä ja monimutkaisia, joten päätin tehdä ihan suoran perussormuksen.

On ihanaa laittaa päälle kesämekko ja itse tehdyt kultakorvakorut ja sormeen kiiltävä kultasormus. Luukki on valmis vaikkapa Italian muotikaduille.



Exclusive-setti

Exclusive-korvakorut

Kultasormus
Exclusive-sormus

I had to spend 5 hours in a car and then again 5 hours getting back home. I decided to use the time well and made a ring and earrings for myself for the summer. 

I have been watching amazingly beautiful Miguel Ases earrings in Pinterest for ages. They are made with brick stitch technique. I didn't want to make exactly the same kind of jewelry so I had Ases earrings as my inspiration and used peyote technique to create my own gorgeous luxury earrings. Like Miguel Ases, I used 24 K gold plated Miyuki beads, some other color beads and gold fill hooks.

The ring is very simple and also made with the gold plated beads. Many of my old rings have some pattern and are more complicated so I decided to make a basic simple one.

It is so nice to wear a summer dress and these exclusive earrings and ring in the summer streets of a nice city. The look is ready for for example the fashion streets of Italy!

-Minna

4.7.2015

Vaahteranlehtiriipus

Olen jo pitkään halunnut riipuksen, jossa on vaahteranlehtikuvio. Muistan nähneeni Helsingin käsityömessuilla noin kymmenen vuotta sitten aivan ihania metallisia lehtiriipuksia. Ihastuin niihin jo silloin, ja edelleen ne ovat muistuneet mieleeni aina silloin tällöin. En kuitenkaan muista, kuka tai mikä yritys niitä silloin oli myymässä. 
Vähän aikaa sitten löysin Pinterestin ihmeellisestä maailmasta kuvan peyotetekniikalla tehdystä vaahteranlehdestä. Kuvan avulla tein itselleni viimein oman vaahteranlehtiriipuksen. 


-Annika

18.6.2015

Turkoosi kuvioriipus

Tällaisen riipuksen tein muutamia viikkoja takaperin. Korua oli kiva tehdä, koska kuvio syntyy nopeasti eri värisillä delicoilla tasasivuiseen kappaleeseen. Koska tekniikka oli peruspeyotea, rentoutuminen tämän korun parissa oli helppo saavuttaa. Pieni hermostuminen aiheutui kylläkin alareunan kohdalla, kun en heti keksinyt, miltä haluaisin sen näyttävän. Lisäksi muutamasta vaihtoehdosta tuli joko turhan tiivis tai liian väljä. Loppujen lopuksi sain kuitenkin aikaiseksi kelpo reunan.

A few weeks ago I made this pendant. It was fun to make it because the pattern is formed easily and the edges of the peyote part are straight. It was easy to relax while beading. The only difficult part was the lower edge of the pendant. It was not so easy to find out how I would like it to be. However, in the end it became quite good.

-Annika

17.5.2015

Joka päivän tappikorvikset

Jonkin aikaa sitten, kun etsin asuun sopivia koruja, huomasin, ettei minulla ole kullan värisiä tappikorviksia. Asia täytyi korjata mitä pikimmin, ja seuraavaksi to do -listani kärkeen nousikin vasta ideatasolla olevien tappien toteuttaminen. Valmiista korvisparista tuli tämännäköinen:





Mielestäni lopputuloksesta tuli oikein kiva, ja aionkin tehdä samanlaiset ainakin hopean värisillä minisiemenhelmillä. Taisin Minnallekin luvata tehdä yhden parin kultaisena...

-Annika

18.4.2015

Käsikorulle kaveri ja roikkuvat kolmiokorvakorut

Moi pitkästä aikaa! Aika kuluu ja postauksia ei kuulu. Kiireistä huolimatta olen ehtinyt tehdä jotakin tänäkin aikana. Tein piikkirannekorulle vähemmän rokkaavan kaverin. Piikin sijasta lisäsin siihen kauniisti säihkyvän swarovskikristallin.


Kuin kaksi marjaa.

Kristalliriipus rannerenkaassa
Viime viikolla syntyivät nämä omat uudet suosikkikorvakorut. Tutusta kolmiosta syntyi vähän varioimalla taas ihan uudenlaiset korvakorut eri kokoja yhdistelemällä. Delicahelmistä on hyvä tehdä vähän isompiakin korvakoruja, sillä ne huomattavasti kevyempiä kuin suuret yksittäiset lasihelmet, joissa on lasia suhteellisesti paljon enemmän. Laitoin näihin korvakoruihin tappikiinnityksen ja se sopiikin niille hyvin. Nyt korvikset korviin ja kaupungille!


Roikkuvat korvakorut.

Korvakorut pöydällä.

Hello again! I have been a bit busy but still I have managed to make some jewellery during this time. I made a less rocking friend for the pike bracelet. Instead of the pike I used a Swarovski rivoli.

Last week I made my new favourite earrings. A new model was created with the old and familiar triangles just with connecting different sizes with each other. It is good to use delicas to make also bigger earrings since they are light weight with their comparably large holes. I used studs for these earrings and it makes them even nicer. Now I will put these to my ears and go to the city centre!

-Minna

25.3.2015

Pyöryläkorvakorut




Nämä pyöryläkorvakorut tein ihan vain siksi, koska teki mieli käyttää tällaisia pistoja (brick stitch). Helmiksi valitsin delicoita ja siemenhelmiä kolmessa eri koossa. Koukut ovat sterling-hopeaa.





-Annika

21.2.2015

Piikkirannekoru

Testasin raw-menetelmää siemenhelmiketjun valmistamiseen. Peyoten ja rawn yhdistelmällä syntyi mukavan hienostunut piikkirannekoru. Väreiksi valikoituivat kulta ja hematiitti.


Rannekorussa on yksi riipuksena roikkuva piikkihelmi.



Korun lukko toimii magneetilla.
I tested the Raw technique to make a seed bead rope. Combining Raw and Peyote I made a nicely sophisticated spike bracelet. I chose gold and hematite for the colours.

-Minna

8.2.2015

Äidin joululahjakorvikset

Tein joulun alla paljon erilaisia koruja työpöydälläni. Yksi projekteista oli kahden pienen sinisen Svarowski-rivolin päällystäminen helmillä. En ollut vielä päättänyt, minkälaiset korvakorut halusin niistä tehdä, mutta korvakorut niistä kuitenkin oli tulossa. Kun äiti näki keskeneräiset korvikset pöydällä, hän ilmoitti haluavansa ne joululahjaksi. Ei niistä kyllä siinä vaiheessa vielä nähnyt, millainen lopputulos tulee olemaan. Sinisen ollessa äidin lempiväri ajattelin, että miksipä en tekisi niistä äidille mieluista joululahjaa. Teinkin korviksista sitten sirot ja yksinkertaisen tyylikkäät, juuri äidille sopivat.




Before Christmas I made a lot of different kinds of jewellery. One of them was a pair of earrings which my mum saw before they were even finished. She told me that she would like to have them as a Christmas present. I decided to finish the earrings so that they would fit her perfectly. 

-Annika

4.2.2015

Olohuoneestani puuttuu rahi, mitä teen?

Olohuoneessani nojatuolin edusta loistaa tyhjyyttään. Jalatkin haluaisivat päästä suoriksi televisiota katsellessa. Mikä ratkaisuksi? Ei, en käy ostamassa rahia kaupasta vaan teen sellaisen itse. Fiksuna tyttönä annoin sen vielä puolisolleni lahjaksi. Samalla tuolilla istuessa molempien jalat mahtuvat sopuisasti samaa rahia rasittamaan.
 
Ostin siis kilon vanua täytteeksi ja paljon trikookudetta. Taisin ostaa kudetta vähän alle kolme kiloa, mutta sitä kului vain noin puolet siitä. Neuloin ysin pyöröpuikoilla leveän kaistaleen oikein-nurin-oikein-nurin ja lopuksi yhdistin putkeksi, jonka päädyt kiristin niin tiukalle kuin mahdollista. Rahin sisälle ompelin jämätrikookankaista sisätyynyn ja laitoin vanut sisään.
 
 
Trikookuteesta neulottu rahi.
 
My livingroom looks empty and there is nothing in front of the TV chair. What do I do? No, I don't go to buy a tuffet but I make one instead. Being a smart girl I presented it to my spouse. Sitting on the same chair both feet fit nicely on the tuffet togehter.
I bought a kilo of cotton wool and a lot of tricot yarn. I propably bought around three kilos but used only half of it to this. I knitted a big rectangle with size 9 sticks and with knit-purl-knit-purl pattern. Finally I combined the edges to make a tube and tightened the ends as tight as possible to make a ball. Inside I sewed a pillow with left over tricot where I stuffed the cotton wool.
 
Have an inspiring spring!
 
-Minna

24.1.2015

Violetit joululahjakorvikset

Veljen vaimo sai tekemäni swarovskikorvakorut joululahjaksi. Kuvassa ne näyttävät melko mustilta, mutta ovat siis violetit ja sopivat kantajalleen kuin nakutettu.



Our brother's wife got these swarovski earrings as a Christmas present. In the picture they seem quite black but they are mostly violet. They fit their owner really well.

-Annika

20.1.2015

Pakko saada takkiin sopiva pipo

Kylmien ilmojen alkamisesta asti olen haaveillut kivasta piposta, jonka väri sopisi hyvin vaaleanruskeaan talvitakkiini. Kävin jo ennen joulua lankakaupassa ja tulin siihen tulokseen, että luumu on hyvä väri. Ostin langat ja hieman joululahjakiireiden jälkeen valmistui pipo.
 
Pipon malli oli tosi vaikea valita, koska netti pursuaa ihania pipoja. Aloitin muutamallakin ohjeella, mutta aina alusta tuli liian iso ja jouduin purkamaan. Lopulta päätin tehdä ihan oman pääni mukaan ja päädyin kokeilemaan erilaisia palmikoita ja pintoja samassa pipossa. Tupsuun laitoin vielä tehostukseksi mukaan mustaa lankaa.
 

 

 
I have wanted to have a hat that fits with my light brown winter coat since the cold weather started. Already before christmas I went to a yarn shop to choose and buy well fitting blum coloured yarn. After the christmas time I finished the hat.
The model was very hard to choose, there are so many nice ones! I actually started this many times with different patterns but it was always too big. Finally I decided to make my own pattern and just knit. I tried different structures and cable knitting in the hat and made a pompom with black and violet yarn to the top.
 
-Minna


11.1.2015

Converse-tossut

Tein miehelle joululahjaksi converse-tossut. Löysin Ravelrysta kivan näköisen ohjeen ja ostin ensimmäisen maksullisen ohjeeni netistä. Ohje toimi hyvin ja sain tehtyä mm. junassa matkustaessani näitä hyvin salassa mieheltäni. Ainoastaan pohjan jouduin tekemään kokoa pienemmäksi kuin ohjeessa. En tiedä oliko minulla paksumpi lanka vai vaikuttiko vain käsiala. Lopputulos on hauska ja saaja ihastui näihin jouluaattona niin, että kannatti ehdottomasti tehdä!


Tossut omistajan jalassa.

Tossut minun jalassani kokoarvioinnissa. Minullahan on 4-5 numeroa pienempi jalka.

Tossut lattialla.

Tossut oikeissa jaloissa. Näyttävät sopivilta.
I made these converse socks for my boyfriend for christmas. I used my first internet-bought instructions that I found in Ravelry. The instructions worked well except that I had to make smaller bottoms. Maybe I had bigger yarn or just looser crochet. The result is funny and my boyfriend liked them a lot when he opened the present on christmas eve. It was definitely worth it!

-Minna

6.1.2015

Korviskopiointia

Kun näin kuvan Annikan tekemistä korvakoruista kysyin heti, että kai Annika tekee sellaiset myös minulle. Vastaus oli, että osaathan itsekin tehdä korvakoruja. No, tein sitten oman versioni ihanista juhlakorviksista. Tein kuviosta hieman erilaisen, käytin pienempiä delicoita (koko 15) ja väri oli hopean sijaan kulta.

Minnan versio uuden vuoden juhlakorvakoruista.
When I saw a picture of the last earrings that Annika made I immediately asked if they were for me. The answer was that I can also make earrings. Well, I liked the earrings so much that I made my own version of them. I made the pattern a bit different and used smaller delicas (size 15) and golden beads instead of silvery ones.

Happy new year everyone!

-Minna

5.1.2015

Uuden vuoden juhlakorvakorut

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Tein uuden vuoden kunniaksi hopeanvärisistä ja mustista helmistä juhlavat korvakorut. Ensin ajattelin, että ne ovat omaan makuuni liian suuret, mutta sovitettuani niitä ihastuin kokoon ja muotoon niin paljon, että päätinkin pitää ne itselläni.




Hopeamustat korvakorut.


Delica- ja thorn- helmiä korvakoruissa.

I made silver and black earrings for the new year. At first I thought that they would be too big for me but after finishing them and trying them on I decided to keep them. I liked the form and the colours so much!

-Annika