Olemme tähän asti käyttäneet helmitöissämme koon 12 neuloja. Neula on kuitenkin niin pieni, että langan saaminen siihen (varsinkin hieman rispaantuneena) on vaikeaa. Neulan metalli myös kuluu melko nopeasti kovassa käytössä ja katkeaa melko helposti. Alkuviikosta ostin aivan erilaisen helmineulan. Siinä on vain kaksi hieman joustavaa metallilankaa, jotka on kiinnitetty toisiinsa niiden päistä. Helmitöiden tekeminen tällä neulalla on helppoa. Joustavuus auttaa vaikeissa kohdissa ja pitkään neulaan saa helposti paljonkin helmiä kerralla. Lanka on helppo saada suurisilmäiseen neulaan, eikä se lähde neulasta omin avuin pois. Neula mahtuu pienienkin helmien läpi. Suosittelen!
Hyvä helmineula. |
Onpa näppärän näköinen, en olekaan vastaavaan ennen törmännyt. "Tavallisten" neulojen kanssa meinaa aina välillä mennä hermot... Mistä tämä on hankittu?
VastaaPoistaSe on totta! Neula saattaa lähteä kesken kaiken langasta pois. Rispaantunut lanka vaatii jo melkoista sorminäppäryyttä ja hyvää näköä, jotta sen saa kokonaan pieneen neulan silmään. Tämä on ostettu Tampereen keskustan helmikaupasta, mutta uskoisin, että muissakin helmikaupoissa niitä on. Kannattaa kysellä!
PoistaKiitos tästä vinkistä.
VastaaPoistaOle hyvä. Yritän jatkossakin jakaa hyviä vinkkejä täällä!
Poista